Tämän vuoden viimeinen koirallinen "suorite" takana, sitten olen vielä lupautunut yhteen agility epiksiin tuomariksi ja  tämän vuoden koirakalenterimerkinnät tehty.

Eilinen messarin fly ball kisa onnistui kaikin puolin paremmin kuin ajattelimme. Joukkueille oli melkoiset taitotasoerot, mutta ei oltu lähellekään huonommat. Arvonnassa vastaamme saimme Tamskin joukkueen ja jatkosta tiputtiin 2-1. Harjoituskierros meni meiltä paremmin kuin itse kisa: harjoituksissa tapahtui yksi ainoa virhe kahdessa kierroksessa: Tiku tiputti pallon juuri ennen viimeistä hyppyä.
Kisassa vaihdot olisivat voineet olla hieman tiiviimmät, ekalla kierroksella Retta tiputti pallon ennen maalia ja Elvi haki sen no Kakkoskierros meni ok, Watti haki pallon laatikolta hieman kaivamalla, mutta se voitettiin  ja viimeinen hävittiin vain ajalla, mutta virheettömästi. yes

EVVJK= joukkueemme "Ei voi voittaa joka kerta" ei pärjännyt fly ball kisassa, mutta voitti sittenkin
- yleisön puolelleen
- pukukilpailun tyylikkäimmällä kokonaisuudellaan ja mikä hienointa
- voitimme ehdottomasti itsemme.  Tommy Tabermannin sanoin: " Kaikkea pitää tehdä. Kaikkia ovia täytyy tempoa, kaikkia kuita kurotella."


Veera kuvasi suoritukset, tänne tulee linkki, kunhan saa siirrettyä youtubeen, niin päätette "aistimaan suuren kilpailujuhlan tuntua". Harjoituset jatkuvat ja kun jossain on seuraava fly ball -kisa, on siellä joukkue Lappeenrannasta. Kiiitos Hanne, Suvi, Ella ja Nea- eikö se ollutkin "ihan hauskaa"? ja kunhan Riinan juoksut on juostu on joukkueemme taas hieman parempi.

Watti loisti näyttelykehässä: Lauantaina HeW-12 ja eilen PU2, myös Laada sai molempina päivinä Erin ja eilen sertin, ties kuinka monennen. Tarra oli vain eilen, hienolla esiintymisellä olisi voinut saada enemmänkin, eilen eh,mutta ei huono sekään.

Watti ei loista vain kehässä vaan  entistä upeampana Koirakuvat.fi  Jukka Pätysen hienoissa kuvissa voittajanäyttelystä, UPEA KUVA!

Hei, riittää jo, yleistä hämminkiä........

Tänään vietämme lepopäivää ja takasuo kutsuu...