Tyhmä, tyhmä, tyhmä. Eilen oli varsin kivanoloinen aurinkoinen päivä, joten lähdettiin kaikkien koirien kanssa lenkille. Ensin kierrettiin puutarhakylä, ja sitten tehtiin vielä lisäkierros. Ja viime yö oli Rettan painajainen: nisät olivat tulikuumat ja punaiset ja ilmeisen arat. Rettan sai lähes tulkoon pakottaa laatikkoon, eikä maitoa meinannut tulla. Kun pennut tarttuivat takatisseihin, oli ilme kärsimystä täynnä. Nisätulehdus, hoidoksi kaalinlehtiä, lämpöpullo ja 7 päivän antibiootit. Kiitos Eläinklinikka Tikalle, että apu saatiin aikaa varaamatta.

Opetus: vaikka tuntuu jo lämpimältä keväältä, tuuli on  arvaamattoman kylmä. Odota aina, että tissit on täysin kuivat imetyksen jäljiltä ennen uloslähtöä. Anteeksi Retta tyhmästä, ajattelemattomasta emännästä. Viime yö meni Rettaa hoitaessa, nyt se ei enää läähätä kuumeisen oloisena, mutta seuraan yhä pentujen syöttöä vierestä, kun joka nisä pitäisi saada tasaisesti tyhjennettyä ja pennuilla on omat suosikki nisät.

Woo Whan pennuilla maitoa riittää:kun ne imevät neljästä alimmasta nisästä, tippuu ylimmistä maitoa makaavien pentujen päälle. Yläkerran pennut jättivät jo pentulaatikon, nyt niillä on alueena koko huone. Alla, no jokainen arvaa kuka, kun mahaa katsoo. Oisko Mega taas juonut itseltään jalat alta.

Pallo on jo paljon tutumpi esine ja sukkaa kannetaan ympäriinsä. Woo Whan pennuilla on pienen pienet hampaat suussa.

Rettan pennuista tuli vain yksi kuva, onko tämä tasa-arvoa. Huomenna yritän saada niistä lisää....
Viikonlopun kisatuloksia agilityrintamalta Kouvolasta: Rape ja Mirka nousivat upealla nollalla kolmosiin! Onnea! Rape tuntuu olevan kotonaan joka lajissa.