Agirodusta selvittiin suht hyvin, naama palaneena, stressistä saatu yskänrokko huulessa ja alakerrassa pesua odottamassa iso läjä T-paitoja.

Agirodussa oli niin hirveän monta kuvaajaa kehän laidalla, että vähän odottelin, josko olisin saanut Rettasta tai Tikusta agikuvan blogiin, mutta ei löytynyt. Kuulin, että Rettasta oli jollain tosi hyvä hyppykuva, mutta kellä? Ei siis agilitykuvia, mutta muutama tulos tuli:

 Tiku sai kilpailukirjaan ensimmäisen merkinnän, taakse jäi 23 koiraa, tulos -8, 23 ja voitto Eipä siinä radassa ollut kuin yksi lipsahdus, kun schipperke lähti kohti puomia, vaikka olisi pitänyt osua putkeen. Viime hetken pelastus "et voi tehdä tätä minulle tässä vaiheessa rataa" Tiku ymmärsi ja meni siististi loppuun. Retta oli melko hyvässä vireessä kuumuudesta huolimatta, molemmilla radoilla tuli virheet pujottelun aloituksessa, outoa, 2 x10. SM open finaalirata alkoi hyvin, kunnes esteella 12 täydellinen romahdus: siinä agimetin metalliesteestä ei jäänyt pystyyn yhtään osaa. Ja sunnuntain viimeinen rata oli tuhoon tuomittu jo heti alusta. Olisi pitänyt itse tajuta jättää siinä helteessä se väliin.

Maanantaina käytiin Annen kanssa maanantairastit, eilen Hannen ja Wattin kanssa lenkki ja "raunioetsintä" työmaalla. Nyt on Retta käynyt hierojalla ja vielä laukku pakaten, sitten olemme valmiit lähtöön, huomenna alkaa 865 km ensimmäinen osuus kohti Pohjoista.

Mutta sitä ennen vielä yhden maastotreenit ja oman ryhmän agilityveto.

Tiku lepäilee auringossa, kunnes saa tarpeeksi ja katoaa.

Rettalle kelpaa rajattomasti.

Kenkku on viety mökille ja Woo Wha on Kimmon ja Saulin kanssa Hämeenlinnassa, joten täällä me kolmestaan vietetään vallan helppoa elämää.