huhtui4_2013%20002-normal.jpg

Viime viikolla kiireet loppuivat nopeasti, kun keskiviikko-torstaiaamuyöstä tuli lähtö sairaalaan. Siellä oli lauantaihin, sitten uskoivat, että olen täysin terve ja kotiinpäästettävässä kunnossa. Lopullinen ICD koodaus oli r10.4 , mutta oman tulkinnan mukaan ongeman alku oli liioiteltu annos pellavansiemenrouhetta ja liian vähän juomaa. Etenkin kun edellisenä viikkona lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin kaikista niistä tärkeistä aineista, joita pellavansiemenissä on ja kuinka ihossakin näkyy jo viikossa, että on syönyt sieminiä. Tosin ripottelin niitä innoissani myös koirille.


Tälle viikolle menoa sitten riittääkin niin, että kun sairasloma loppuu tähän päivään, pitäisi huomenna olla aamukahdeksalta pitämässä tuntia Imatralla, kuudelta alkaa iltakisat Kotkassa. KUUSI starttia, otin koko rahalla. Ylihuomenna keskiviikkona on vapepan etsintäharjoitus, johon pitäisi löytää vielä yksi maalimies, ikä mielellään 60+. Torstaina olisi Laun kevätkokous. Sielläkin on niin "aurinkoinen tunnelma" kun meidän kuuden euron omat vuorot, joilla otettiin tokoa ja fly ballia lopetettiin. Ja Hanne ja Watti tulevat torstaina, niin saa Erkikin älylistään seuraa ja pitää pussittaa match show palkinnot. Ja viikonloppuna on rauniokoulutus, tästä se kevät alkaa kiireineen.

huhtui4_2013%20014-normal.jpg

omat ukkelit <3

huhtui4_2013%20010-normal.jpg