Pitkästä aikaa Rettan kanssa agilitykisoissa ja katsokaa, kuinka hyvin se osaa renkaan ja harva keskittää menonsa noin keskelle rengasta. Lauantain tulokset 10 (pujottelusta viimeistä edellisestä välistä ulos ja rima), 10 (rima ja muuri)  ja hyl (sukelsi putkeen väärästä päästä, bye bye ohjaaja, yhteistyö päättyi tähän), mutta meidän yhteisen uran aikana ei vielä yhtään kontaktivirhettä (ja nyt sitten tietää, missä seuraavassa kisassa merkinnät paukkuu) . Alla Marikan kuvia Reetusta.



Onhan näitä harrastuskoiria: 
yksi vanha, yksi vaativa, yksi hyvä ja yksi hauska. Nyt se hauska on mitattu ja varmistettu MINIKsi. Olen kisannut agilityä 14 eri koiralla virallisissa kisoissa, ja nyt minulla on ensimmäinen mini-koira   Tikkari oli kerrankin juuri hyvän kokoinen. Kunhan vielä saan sen pidettyä poissa puomilta ja opetettua pujottelun kuntoon, niin meidän saparohäntäinen starttaa, ei vielä tänä vuonna, mutta ensi keväänä ehkäpä... 
Tämä muuri ei hajonnut. (kuva Anne)

Mutta tämä ei kestänyt koossa. Kuvista näkee aivan selvästi kuka se siellä koiran edessä seisoo ja tukkii tien.


Käännä ja väännä, oikeaan ohjaa: edessä oli A, mutta eipä edes vilaisuut sinne.

(nämä kolme Aulin kamerasta)

Ja nyt harjoittelemaan Aulin kanssa. Ison vaaleen ja pikku mustien sivuilta olemme saaneet monta hyvää vihjettä ja ratapätkään harjoituksiin, jotka on suunniteltu schipperi-kelpo treeniin, vink vink ja kiitos sinne!

Onnea Pinjalle ja Jillalle viikonlopun tupla-ROPsta.