Mirka ja Rape kävivät eilen Parikkalan näyttelyssä. Rape oli ROPja sai viimeisen sertinsä melkein ensi yrittämällä. Maukka oli upeasti PU2, Onnea pojille! Rape voisi liittyä Rettan joukkoihin: se yksi ja ainoa tavoite HK1. 

Tuon tavoitteen eteen tehtiin viikonloppu töitä Haukkulaaksossa. Minulle sateli neuvoja enemmän kuin vettä taivaalta. Kiitos Laakoille kärsivällisyydestä. Pienin askelin edetään, mutta usko ei horju, etteikö koulutustustunnusta joku päivä saada.
 
Hanne ja Alfa olivat mukavaa seuraa, etenkin Tikulle. Alfassa on käsittämätön määrä potentiaalia, Retta kalpenee rinnalla: siinä missä Retta kohdistaa kiinnostusta kaikkeen 360 astetta ympärillä olevaa ja jopa ylilentävään, Alfan kiinnostus on vain oma ihminen - mikä upea seuraaminen. Tuosta koirasta ei virta lopu, vaikkei aina muistaisi ladata.
 
HIENO LEIRI: koiran kouluttaminen kannattaa aina
...... no Tikua ei koulutettu, mutta taisi sekin nauttia viikonlopusta ja tuntea itsensä kovinkin suureksi.
 

Alla Retta Reetu- Eetu, jotenkin se on vaan just sellainen, kun olla pitää: Minä luulen kouluttavani Retta ja Retta minua.
Ensi viikonloppuna taas tehdään töitä tavoitteen eteen.

Perjantain hellettä odottaen, Haukkulaakso hiljenee, joutsenet laskeutuvat lammelle ja kangasvuokot täyttävät rinteet.... arki alkaa.