Rettasta on viikkojen myötä tullut ei pelkästään loisto emä ja pentujen paras kasvattaja vaan jopa pienokaisten paras ystävä, kaikki tämä siis Rettan omasta mielestä. Ekka- ja Tikkariparat odottavat kauhulla, että loistoäiti haluaa leikiä heidän kanssaan. Retta heiluu, keikkuu, pyörii, makaa selällään maassa ja pyytää pentuja kaikin tavoin leikkimään, pennut ovat järkyttyneen ällistyneitä moisesta käytöksestä. 

Watti sen sijaan ei kaida vanhempaa seuraa: hyökkää, älä kadu.


Hanne kertoo:Watti on uudelleensyntynyt Veikka Gustafsson. Siis ehkä jopa  oiva agilitykoiran alku. Se kiipeää kaikkialle, mihin kiivetä voi, ja vähän muuallekin. Sen voi löytää Fannin keinuhevosen selästä, ikkunalaudalta, sohvan selkänojalta, olohuoneen pöydältä, vauvapulkan istuimelta... Tasapainon puutteesta kaveria ei voi ainakaan syyttää, kyllä se sen verran huterilla ja kapeilla alustoilla mennä viistää.

Tanskandiggi Sagan kanssa Watti juoksi tänään ekaa kertaa kilpaa. Tasaväkinen kilpailu, kun luoti ja rantapallo kisaavat. Aina ei oikein tiennyt, kumpi ajoi takaa kumpaa, mutta hauskaa niillä oli. Vanhakin nuortui telmimään pitkästä aikaa, eikä pumppu edes pettänyt! SilmäniskuTänään sai kelpie kunnon lähdöt dogilta, kun erehtyi menemään suupieliin kiinni dogin syödessä luutaan. Muisti se opetuksen ainakin puoli minuuttia, ennen kuin yritti uudestaan. Oppii nopeasti eikä vaadi paljoa toistoja, niinkö se meni??

Ei voi edelleenkään muuta sanoa kuin että mainio koira. Onhan se alkanut vähän testailemaan rajojaan esim. puremisen suhteen, mutta ei sitä liian helpolla pidäkään päästä. Tuhovimma on kyllä melkoinen, kaikkeen kokeillaan hampaita ja kaiken voisi Watin mielestä ihan hyvin syödä - tai ainakin muotoilla uudelleen. Neuvotteluja asiasta käydään toistuvasti...

Kuvat Watista otti Susa Kajo, ei mikään helppo tehtävä.