Pieni ja hento ote, elämästä kiinni,
joskus se ei riitä, on päästettävä irti.

Menetimme eilen yhden Rettan tytön. Viikonlopun aikana pienokaisen kallon muoto alkoi muuttua, maanantaina röntgen kertoi, että aivonesteitä oli kertynyt kallopohjan alle, syynä traumaattinen päähän osunut isku. Voin vain syyttää itseäni: kaikkiin tapaturmiin on joku syy ja aivan varmasti tämäkin olisi voitu estää, jos vain.

Pentulaatikon äärellä on on tunnettu suurta iloa, mutta myös hetkiä, joita ei kenellekään toiselle soisi. Viime päivät olivat epätoivoa; toivot ihmeitä, vaikka tiedät, ettei niitä ole, vaikeita päätöksiä, vaikka tiedät, että niitä on vain yksi, joka täytyisi pukea sanoiksi,  hetkiä, jotka pyyhkisi elämästä pois, mutta elämä ei mene niin. Anteeksi että lupasin sellaista, jota meillä ei oikeasti ollutkaan.
Nyt meitä on viisi, tiedän, että en voi kääriä pentuja pumpuliin, mutta kun vain voisi suojata joka askeleen, turvata menon joka suuntaan.

Yksi kuva tältä päivältä: aika siivota villavaatteett pois.