Jo muutaman päivän loma tuntuu lomalta. Tiistaina katsottiin Raisan kanssa Saulin salibandypeli ja hypättiin autoon ja ajettiin Imatran kylpylään yöksi ja uimaan. 105 euroa upea huone, aamiaiset ja uinnit kolmelle, sanoisin, että varsin kohtuullinen hinta. Aamulla tulivat Kimmo ja koirat ja jatkettiin matkaa 6-tietä kohti pohjoista. Ensimmäinen pysähdyskohde oli Rönkkösen patsaspuisto Parikkalassa.



Ehdottomasti pysähtymisen arvoinen kohde, ja tällaisella usvaisella säällä lähes tarunomainen kokemus. En tiedä, onko kukaan laskenut monta patsaita on. Niitä on joka puolella.


 Keskiviikon vaelluskohde oli Kolvanan Uuro. Reitin luvattiin olevan vaikeakulkuinen, jota se todella paikoin olikin.

Nimet vieraskirjaan ja menoksi.


Uuro on syntynyt 2,5 miljardia vuotta sitten maankuoren repeytyessä ja liikkuessa eri suuntiin. Vuosimiljoonat ovat tasannet reunoja ja täyttäneet pohjaa, mutta yhä on jäljellä syvä rotko.


Tikun mielestä rauniotreeniä koko uuron pohja. Kuvassa korkeuserot eivät äytä niin suurilta kuin oikeasti ovat.



Viimeinen ylämäki otti hieman "voimille", mutta hyvin selvittiin takaisin autolle.

Hotelli Pielinen oli varsinainen koiranomistajan unelma. Olimme ainoat asiakkaat ja koirat pääsi suoraan ovesta luontopolulle juoksemaan (mikä ei niitä enää toisena aamuna suuresti kiinnostanut). Meillä oli sauna, uima-allas, pingis, biljardi, ilmakiekko eli kahden tähden luokitus sai meiltä täydet viisi tähteä. Hyvä löytö, tosin melko monen mutkan takana. Hotelliin kuului mukava laavu. Rettaa laavuilemassa- missä on makkarat.


Ilalla käytiin kierätämässä Koli (pääosin autolla) ja kiivettiin Ukko-Kolille, ei tosin jaksettu ylös asti. Raisa sai pari tosi hyvää kuvaa, itse en muistanut ottaa kameraa autosta

Seuraava vaelluskohde oli Patvin suo Lieksan puolella. Meille osui kaksi varsin erilaista kansallismaisemaa. Nyt päästiin liikkumaan tasamaalla, ei jyrkkiä mäkiä, mutta nyt kulkua vaikeuttivat paikoin liukkaat pitkospuut.


Australian tyttö Woo Wha sopii hyvin suomalaiseen suomaisemaan- on varmaan ihan yhtä tasaista ja aavaa.


Eniten kilometrejä kertyi Tikulle, joka lyhyillä jaloilla sujuvasti kipitti ees taas ja aina välillä teki omia tutkimuspoikkeamia polun ulkopuolelle. Ja ainoa, joka tippui pitkospuilta, oli Saul. Lits läts....


Pohjois-Karjalassa huomaa selvemmin kuin meidän alueella, kuinka paljon Suomen metsistä on hakattu. Kuutostien varrella näkee sitä vähemmän täyskasvuista metsää, mitä pohjoisemmas ajaa. Olisipa kiva nähdä kartta, jossa olisi eri väreillä maastokartta metsän iän mukaan. Näyttää, että suurin osa nykyhakkuista tehdään periaatteella kaikki kantoja ja oksi myöten käyttöön. Menkää metsään vielä, kun voitte! Kymmenen vuoden päästä mahdollisuuksia on vielä vähemmän.

Kotona ollaan ja sähköpostissa odotti 143 lukematonta mailiä-evkk at the moment.