ja ikimuistoinen paluumatka. Perjantaina töiden jälkeen huristeltiin laivalle ja lahden yli Tallinnaan. Näyttely meni vallan mainiosti:
Kelpieitä oli ilmoitettu neljä. Watti oli ROP, Jillan tytär Tamis VSP ja Jilla PN2. Jilla sai cacibinsa ja C.I.E titteli täytyi. Tosin en voi olla kirjoittamatta, että Jilla oli niiiiiiiiin pyöreässä kunnossa, etten ikuna ole nähnyt pyöreämpää kelpoa ja tuomarina en olisi voinut olla siitä mainitsemata. Tikulla oli onnea matkassa; päivän kaunein shipperke voitettiin kuin vahingossa, mutta junioriluokan sipu valittiin ROPksi, joten Tikulle jäi sert ja cacib, joten kehän jälkeen käytiin täyttämässä EE CH anomus. Näin tittelirivi sai yhden lisän. Seuraavaksi varmaan kokeillaan, mikä on menestys länsirajan tuolla puolen vai onko sellaista.

Tallinnan kaupasta löytyi paljon mukavaa turhaa ostettavaa ja upeita ystävänpäiväkakkuja, joita myös lähti mukaan. Ja sitten se alkoi, vuosisadan ruokamyrkytys paluumatkalla. Kotiin asti en ehtinyt ilman ylimääräisiä pysähdyksiä, enkä vieläkään ole kakkuja kasonut kuin kameran linssin läpi. Ja toinen ikivä yllätys paljastui tänä aamuna: vaatteissa on hälyttimet kiinni, mutta hyvin päästiin kaupoista ulos ja kuitit on esittää, muttta eipä paljon lohduta.

Lunta on tänä vuonna enemmän kuin ikinä voi uskoa, Meidän talosta näkyy enää puolet. Ja kattokin on jo kahdesti tyhjennetty.


Kotikatu tänään -23 C. Kovin on kapeaksi katu käynyt.
Tiku kiittää matkaseurasta ja pahoittelee äreyttään, liian tomerat pimut saa sen hämilleenpienen herkän ukon.