Olipa kerran pieni musta koira, josta kaikki sanoivat "Onpa se pieni ja suloinen". Sanonta sai pienen mustan koiran murheelliseksi: se halusi olla yhtä iso ja nopea kuin perheen kelpiet.  Musta koira ei tuntenut itseään pieneksi: olihan se heti synnyttyään pentueen suurin ja rohkein. Miksi sen nyt täytyisi olla pienin ja mitättömin?

Joka ilta, kun pieni koira nukahti, se toivoi hartaasti, että herättyään se olisi kasvanut suuremmaksi. Ja aina, kun se heräsi, se katsahti peiliin ja pettyi; Kolmenkymmenen sentin korkeudella sen sulkaasilmät tuijottivat peilistä takaisin ja sen korkein kohta, selän päällä keikkuva pallosaparo, ei yltänyt lähellekään peilin yläreunaan.

Eilen pieni musta koira käpertyi päiväunille keittiön pöydän alle. Se haaveili taas kerran, että olisi kasvanut suureksi, lähes yhtä suureksi kuin emäntänsä. Joulu lähestyi ja keittiössä tuoksui vastapaistettu pipari. Se sekoittui pienen koiran uneen ja unessa se muuttui suureksi piparkakkupojaksi tai oikeastaan piparkakkukoiraksi. Se oli paljon suurempi kuin kelpie ja nopeampi kuin kukaan sen tuntema koira. Sen tassut värähtelivät, kun se yhdellä askeleella kevyesti  hypähti esteen yli ja kiihdytti kohti A-estettä. Mutta nyt koira huomasi kauhukseen, että sen ohjaaja jäi kädet levällään joka hetki kauemmaksi ja kauemmaksi.

Nyt pieni musta koira muisti sadun, jossa piparkakkupoika karkasi ja juoksi pois kotoaan. Olisiko pieni musta koira halunnut jättää emänsänsä yksi ja juosta karkuun. Ei, pieni musta koira ymmärsi, että se oli juuri sopivan pieni, jotta se mahtuisi nukkumaan hyvin emänsä kanssa samalle tyynylle, jotta se mahtuisi autossakin maakaamaan pää ajajan polvella  ja jotta sen emäntä kestäisi edes joten kuten matkassa mukana, mikä oli myös haavetta, sillä niin pieni pieni musta koira ei ollut, että ihminen olisi juoksemalla sen ohittanut. Tämän ymmärrettyään pieni musta koira heräsi tyytyväisenä ja kiepautti saparon rullalle ja huokaisi helpottuneena, ettei unessa ollut tullut vastaan ketunväristä Rettaa, joka rakastaa pipareita.

Vielä ei ole piparvarkautta, mutta meetwurstit katosi päivällä pöydältä. Koiravarkaita ei kannata kovistella edes tontuilla.

Kiitos Annelle tästä hauskasta lahjasta ja omalle agilityryhmälle niistä muista lahjoista!